Seuraavan makuverstaan aiheena on moniaistisuus eli aistien välinen vuorovaikutus. Meillä on viisi aistia (tai aistipiiriä, kuten termi virallisesti kuuluu), eli näkö-, haju-, maku-, kuulo- ja tuntoaistit. Näillä me , joilla koemme ja havainnoimme maailmaa ympärillämme.
Vaikka ruokaillessa puhumme arkisesti ruoan maistamisesta, tosiasiassa nautimme ateriamme kaikilla viidellä aistillamme. Nämä aistit myös vaikuttavat toinen toisiinsa. Esimerkiksi näköaistilla voidaan vaikuttaa ruoan koettuun makeuteen, sillä tutkimuksissa punaisen sokeriliuoksen on todettu maistuvan jopa 10 % makeammalta kuin yhtä paljon sokeria sisältävän kirkkaan juoman. Tuntoaistilla voidaan vaikuttaa vaikkapa suklaan makeuteen valamalla suklaanapit pyöreiksi. Pyöreä nimittäin yhdistetään enemmän makeuteen kuin neliskulmainen.
Aisti, johon ehkä vähiten kiinnitetään huomiota ruoan yhteydessä, on kuuloaisti. Kuitenkin myös kuuloaistilla voidaan vaikuttaa ruoan koettuun makuun jopa niin paljon, että maailmalla puhutaan jopa musiikilla maustamisesta – sonic seasoning.

Lappajärveläisen
pitopalveluja tarjoavan Kokkituvan yrittäjä Tiina Kujala innostui
moniaistisuudesta. Hän on ollut mukana Etelä-Pohjanmaan elintarvikekehityksen
tutkimusprofessuurin ohjausryhmässä, ja seurannut tiiviisti elintarvikealan
trendejä. Kumuru hankkeen Sensibus –festivaalilla vierailleen professori Charles Spencen luento teki häneen vaikutuksen. Spencen mukaan tulevaisuudessa ravintolat voivat tarjota ruoan ohella
myös musiikkimenun. Äänimaailma
voi toimia myös makuja
korostavana lisämausteena.
Tiina halusi soveltaa
ideaa omaan yritystoimintaan sopivaksi, ja hän keksi yhdistää kolme asiaa:
Suklaisen tryffelikakun, oman kahvisekoituksen ja näille sävelletyn oman musiikin.
Tätä pakettia voi tilata, ja tarjota missä ja milloin tahansa. Ja näin
kokonaisuudesta muodostuu aivan uusi tuote, joka on enemmän kuin osiensa summa:
Elämys jonka jokainen kokee vähän eri tavoin.
Tummaa kahvia ja
suklaista kakkua maistellessa voi tunnelmoida kaukomailta rahdattujen kaakao-
ja kahvipapujen ja latinorytmien keinuttavaa matkaa lokkien saattelemana
maailman merien läpi. Äänimaailman ja musiikin on säveltänyt muusikko ja äänisuunnittelija
Sami Silén, jolla on kokemusta ruoan ja äänimaailman yhdistämisestä. Muun
muassa Sensibus Festivalin moniaistisella juhlaillallisella tarjotun
kala-annokseen johdatteli teos "Kalan matka”, jonka musiikki oli hänen
käsialaansa. Annoksen (Graavisiika,
68 °C muna, ja mallascrumble smetanalumella) päällä oli savulla täytetty
lasi.
Kuva videoteoksesta Kalan matka. Musiikki: Sami Silén, kuvaus ja editointi Teemu Vuorela. |
Kuuloaistin – ja muiden aistien monista ulottuvuuksista ruoan kokemiseen kerrotaan seuraavassa Ruokaverstaassa enemmän. Tule mukaan kuulemaan lisää ja luomaan aitoja eteläpohjalaisia, musiikilla maustettuja makupaloja!
Laila Matikainen, SeAMK,
Anu Hopia, Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti