Tämänkertaisessa makujen
yhdistelmien verstaassa 5.4. aloitetaan hemmottelulla: Makunystyröitämme hellitään Jani Unkerin valmistamalla
kala-aiheisella suupalalla - epaksella - kun kerran Etelä-Pohjanmaalla olemme. Maistelun ohessa Jani kertoo makujen yhdistelemisestä
omasta näkökulmastaan. Mutta mistä ne
makumaailmat kumpuavat? Siitä kertoo lisää Anu.
Keittiömestari José Manuel de Torres Artillo Baskien kulinaarisesta
instituutista tarjoaa verstaan lopussa oman näkökulmansa
tapaksista. Tapashan koostuu käsin syötävistä suupaloista, ja itse asiassa tapa
tarkoittaa Espanjassa kantta. Alun perin se – vaikkapa kinkkuviipale - laitettiin
viinilasin päälle suojaksi kärpäsiltä. Nykyään tapakset yksinäänkin ovat jo
riittävä syy mennä ravintolaan. Tapakset tehdään esimerkiksi leivästä,
ilmakuivatusta kinkusta, oliiveista ja lampaanmaitojuustosta.
Pohjois-Espanjassa tapaksesta käytetään nimeä pincho. Pincho voi merkitä myös
yksittäin syötävää suupalaa – esimerkiksi tikulla lävistettynä tai lusikassa.
Verstaassa pääsette myös ryhmissä valmistamaan tapaksia – vai sanotaanko että epaksia - omilla makuyhdistelmillä. Verstaassa annetaan
lista vaihtoehtoja, joiden pohjalta yhdistelmiä voi tehdä. Mikä päätökseesi
vaikuttaa, ja miten lopulta yhdistelmä syntyy? Valmistukseen vinkataan muutamia
nopeita tekniikoita, joista kerrotaan sitten paikan päällä lisää. Tuutoreina ovat Jani, José ja meidän oma Nanna, Kaikki äitini reseptit –blogisti.
Laila Matikainen, SeAMK. (laila.matikainen(at')seamk,fi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti