perjantai 11. joulukuuta 2015

Yritys, haluatko mukaan Ruokaverstaaseen?

Keväällä 2016 pyörähtävät käyntiin Ruokaverstas-tapaamiset, joiden tavoitteena on kehittää uudenlaisia toimintatapoja suunnitteluun ja antaa osallistuville yrityksille kilpailuetua muihin yrityksiin nähden. Tapaamisissa hyödynnetään Ruokaverstas-konseptia, jonka avulla voidaan synnyttää yritysten käyttöön uutta osaamista.

Ruokaverstaassa kuluttajat ja käyttäjät osallistetaan kehitysprosessiin mukaan jo prosessin alkuvaiheessa, minkä ansiosta yritykset kykenevät suuntaamaan toimintaansa käyttäjätiedon mukaisesti. Käytännössä Ruokaverstas toimii niin, että ensin yritysten toiveiden pohjalta valitaan laajasti kiinnostava kehittämisteema. Sen pohjalta ideoidaan käytännönläheisiä verstastilaisuuksia (esim. miksi suola tekee kastikkeesta makeamman tai miksi makkaramassan valmistuksessa pitää käyttää jäämurskaa) jota varten verstaan vetäjä selvittää etukäteen ongelman taustaa kirjallisuuden pohjalta. Varsinaisessa verstastapahtumassa sitten testataan käytännössä, miten erilaiset valmistustavat vaikuttavat tuotteen ominaisuuksiin. Ruokaverstaissa arvioijina ja palautteen antajina toimivat kuluttajat ja käyttäjät.

Olemme parhaillaan kartoittamassa eteläpohjalaisia elintarvikealan yrityksiä, joilla olisi kiinnostusta osallistua Ruokaverstas-tapaamisiin. Tarjoamme yrityksille mahdollisuuden myös vaikuttaa toimintakonseptin suunnitteluun sekä väylän verstastoiminnan avulla muodostettavaan verkostoon ja sen tuottamaan tutkimustietoon. Kaikenkokoiset yritykset voivat hyödyntää Ruokaverstaita  ideointialustoina.

Tule rohkeasti mukaan, tämä on ainutlaatuinen tilaisuus kehittää yrityksen liiketoimintaa. Ensi viikolla kerrotaan, miten Pirjo Pakarin kehittämän tattari-pellava sämpylän tuotekehitysprojekti sai lisäpotkua Ruokaverstaasta.

Seliina Päällysaho, FT, KTM,
tutkimuspäällikkö, Seinäjoen ammattikorkeakoulu




Lisätietoja Ruokaverstaasta:

Laila Matikainen, projektipäällikkö, laila.matikainen(at)seamk.fi
Seliina Päällysaho, tutkimuspäällikkö, seliina.paallysaho(at)seamk.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti