perjantai 11. joulukuuta 2015

Kaviaarilla luksusta pöytään!

Ruokaverstaan ravintolapäivän blinipöydän vierellä näytettiin, miten tehdään ”kaviaaria”. No oikea kaviaarihan on sammen mätiä, ja se on yksi arvostetuimpia ja kalleimpia kulinaarisia herkkuja. Aito kaviaari kuuluu itseoikeutetusti blinien täytteeksi. Mutta itse tehtynä kaviaari voi silti olla kuin annoksen kruunaava jalokivi. 


Itse tehty kaviaari on jotain aivan muuta: Se näyttää kaviaarilta, mutta voi maistua monenlaiselta kokin valinnan mukaan. Itsetehdyllä kaviaarilla voi koristaa vaikka alkupalat tai jälkiruoka-annoksen – tai sekoittaa juoman koristeeksi – vain mielikuvitus on rajana. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä mistään happamasta aineksesta – kemiat eivät toimi oikealla tavalla puolukkamehussa. Sen sijaan esimerkiksi meloni- tai kurkkumehu voivat olla hyviä meheviä aineksia kaviaariin.  Miten se tehdään, kerrotaan tässä nyt kaikille. Lisäbonuksena alla on myös piparikaviaarin resepti – jouluhan on jo ovella.
Kaviaari muodostuu, kun natriumalginaatti hyytyy kalsiumkylvyssä. Natriumalginaatti on merilevästä eristetty kasviperäinen hyytelöintiaine. Sen erikoisuutena on se, että se muodostaa hyytelön vasta päästessään kosketuksiin kalsium-ionien kanssa.  Tätä ominaisuutta voidaan hyödyntää valmistettaessa keinotekoista kaviaaria, joissa on hyytelökuori ja nestemäinen sisus. Alginaattia voi ostaa kaupan hyytelöintiainehyllystä esimerkiksi ”Melatin”-tuotemerkin alta.

Tarvitset seuraavat tarvikkeet:

  • Pari juomalasia
  • Desin mitta
  • Teelusikka
  • Teesihti
  • Sauvasekoitin
  • Syvä sekoitusastia sauvasekoitinta varten
  • Melatin-hilloamisjauhetta (valkoinen pussi)
  • Kalsiumporetabletti (apteekista, 1 g Mega Calcium)
  • Annosteluruisku (esim. lasten yskänlääkeruisku), tai pipetti

 

Kaviaarin resepti

2 dl mehua (ei liian hapanta, esim. porkkana, meloni, tai vastaava happamuus)
väriä halutessasi, ripaus elintarvikeväriä
1½ tl Melatin-hilloamisjauhetta (valkoinen pussi)
½ kalsiumporetabletti (apteekista 1g Mega-Calcium)
2 dl vettä
  1. Sekoita mehu ja Melatin (+ elintarvikeväri) tasaiseksi syvässä sekoitusastiassa. Homma onnistuu parhaiten sauvasekoittimella. Lusikalla tai vispilällä saattaa jäädä klimppejä.
  2. Laita seos jääkaappiin tasaantumaan ainakin 2 tunniksi, mielellään yli yön, kunnes ilmakuplat ovat pois ja Melatin on turvonnut. Valmis liuos on juoksevan hunajan kaltaista viskoosia lientä.
  3. Valmista kalsiumkylpy liuottamalla tabletinpuolikas juomalasiin, jossa noin 2 dl vettä. Sekoita lusikalla varmistaaksesi liukeneminen ja poistaaksesi kaasut poreliuoksesta.
  4. Ime mehulientä lääkeruiskuun tai pipettiin, ja pudottele kalsiumkylpyyn pieniä pisaroita muutaman sentin korkeudelta. Säädä pudotuskorkeutta siten, että kylpyyn pujahtaa kauniin pyöreä kuula.
  5. Hyytyminen alkaa välittömästi. Anna kuulien viettää kylvyssä pari minuuttia. Laita teesihti toisen lasin päälle ja kaada kaviaaripallot vesineen siivilän läpi. Huuhtele ne puhtaassa vedessä tai juoksevan veden alla pysäyttääksesi hyytymisreaktion.



Millainen on sinun kaviaarireseptisi?

Mukavaa Joulun odotusta, toivottaa Ruokaverstaan väki!

Laila Matikainen, projektipäällikkö, SeAMK Elintarvike ja Maatalous

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti